Siirry suoraan sisältöön

188-Kukkavirta

    Kansallismielisten Liittouma järjesti 188-Kukkavirtakulkueen ensimmäisen kerran 18.8.2018, kun oli kulunut tasan vuosi Suomen ensimmäisestä jihadistisesta terrori-iskusta. Turun kaupunki päätti olla järjestämättä muistotilaisuutta tapahtuman uhreille.

    Iskun teki vuonna 1994 syntynyt marokkolainen Abderrahman Bouanane, joka esiintyi viranomaisille useilla nimillä. Hän oli saapunut Suomeen turvapaikanhakijana keväällä 2016. Hänet saatiin kiinni pian tapahtuman jälkeen toisen poliisin ammuttua häntä virka-aseellaan jalkaan ja toisen etälamauttimella vartaloon. Bouanane kirjoitti käsin arabiaksi poliittisen manifestin ja teki saman sisältöisen videon ennen puukotuksia. Ilmoituksensa mukaan hän teki teon Isiksen soturina järjestön puolesta. Isis ei kuitenkaan ottanut teosta vastuuta. Bouanane haki teollaan marttyyrikuolemaa. Mielentilatutkimuksen mukaan hän teki teon täydessä ymmärryksessä.

    Poliisi tutki iskua alusta alkaen terroristisessa tarkoituksessa tehtyinä murhina ja murhan yrityksinä. Myöhemmin apulaisvaltakunnansyyttäjä nosti syytteen terroristisessa tarkoituksessa tehtyinä murhina ja niiden yrityksinä. Käräjäoikeus tuomitsi Abderrahman Bouananen 15. kesäkuuta 2018 kahdesta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta ja kahdeksasta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhan yrityksestä elinkautiseen vankeusrangaistukseen.

    Kansallismielisten Liittouma on järjestänyt vuosittain muistokulkueen

    Muistokulkueen teema on vuosien varrella laajentunut koskemaan Turun uhrien lisäksi terrori-iskujen uhreja kaikkialla Euroopassa. Järjestäjät haluavat samalla osoittaa, että valkoisen elämä on tärkeä, eikä väkivallan uhreja saa enää arvottaa etnisyyden perusteella.

    Kulkueen perinteinen reitti on Puutorilta Aurajoen rantaan, jossa lasketaan kukat joen virtaan ja pidetään puheet sekä mahdollisesti muu ohjelma.

    Puhujina on vuosien varrella ollut kansanedustajat Mauri Peltokangas ja Vilhelm Junnila, Sinimustan Liikkeen puheenjohtaja Tuukka Kuru, Suomen Sisun puheenjohtaja Henri Hautamäki ja Sinimustan Liikkeen hallituksen jäsen Tapio Rantanen.

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.